Viikonloppu

Perjantaina 22.9 maalasimme viisi ovea, joista kolme tuli valmiiksi. Kaksi ovea jäi odottamaan maanantain toista rundia. Näin pääsimmekin viikonlopun viettoon: lähdimme eläkeläispariskunnan kanssa Malagan IKEAan. Autoimme naista etsimään muutaman tuotteen, jotka hän mainitsi heti ikealle päästyämme. Mies jäi odottelemaan meitä aulaan tuolille, hänelle nimittäin pääasia on päästä ajelemaan. Kannoimme naisen ostokset autolle ja heidän asuntoonsa. Tämän jälkeen pyörähdimme kotona vaihtamassa vaatteet ja suuntasimme rantakadulle katsastamaan iltameiningit. Pysähdyimme myös yksille yhteen mukavan näköiseen ravintolaan. 

23.9 lauantai aamuna menimme ottamaan aurinkoa muutamaksi tunniksi, kunnes taivaalla oli niin paljon pilviä, ettei pyyhkeen päällä ollut enää kivaa löhötä. Päätimme lähteä käymään ostoskeskus Miramarissa uudestaan, tällä kertaa bussilla. Matka meni hyvin, pääsimme perille. Kävimme syömässä ja sen jälkeen menimme kiertelemään kauppoja ja taas tarttui tuliaisia mukaan. Kun lähdimme takaisin asuntoomme, juttelimme, että pitäisi varmaan lähteä vielä käymään suomalaisissa kuppiloissa tsekkaamassa menot. Vaatteet vaihtoon, vähän ripsaria ja menoksi. Aluksi kävimme Bar Cosmossa, se oli vähän niin kuin Wanha mestari. Joimme siinä yhdet uutuus sidukat ja suuntasimme Tauskin Baariin. Siellä joimme muutamat, lauloimme hieman karaokea ja juttelimme muille suomalaisille. Ilta menikin naureskellen ja kuuntelemalla muiden suomalaisten juttuja. Sieltä suuntasimme taxilla kotiin, sillä meitä kehoitettiin käyttämään sitä siihen aikaa illasta. Päät tyynyyn ja nukkumaan! 




Sunnuntaina 24.9 nukuimme pitkään ja kun heräsimme, päätimme viettää koko päivän altaalla avokadopuun alla ja niin myös teimme. Olikin mukavan lämmin, aurinkoinen ja rento päivä. Illalla kävimme suihkussa, heitimme pesukoneen päälle ja rupesimme henkisesti valmistautumaan huomiseen työpäivään. 


- Julia & Sari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viimeiset ovet ja kotiin lähtö

Tästä se alkaa...

Kujeilun loppuviikko