Kujeilun loppuviikko

14.9 torstai aloitimme aamun maalaamalla yhden oven ja "luukun" toiseen kertaan. Siitä tulikin valmis ovi ja kuivumisen jälkeen Timo kävi laittamassa ovinupin paikoilleen. Seuraavaksi olikin vuorossa vierekkäiset ovet sekä "vesipostiluukut", jotka olimme jo eilen kertaalleen maalanneet. Maalasimme siis ne toiseen kertaan, eli saimme nekin kuivumista vaille valmiiksi. Puolen päivän jälkeen siirryimme eilen paklattujen ovien kimppuun, jotka nekin olivat vierekkäin. Hioimme ja paklasimme ne, sillä ne olivat tähän astisista ovista haastavimmat. Niitä työstäessämme Timo kävi huikkaamassa, että saatiin taas yksi ovi lisää ja kävimmekin sen hiomassa ja paklaamassa huomista odottamaan.  Työpäivän päätteeksi kävimme vielä varastossa siivoamassa työvälineitä ja inventoimassa mitä tarvitsemme lisää kaupasta. Olemme saaneet tähän mennessä neljä ovea valmiiksi, kolme on työn alla ja huomenna aloitamme muutamia uusia ovia. Asukkaat käyvät paljon kyselemässä, koska heidän ovi maalataan ja Timo on joutunut hieman sanomaan, että katsotaan nyt kuinka monta ehditään tekemään. Työpäivän jälkeen kävimme suihkussa ja lähdimme kiertelemään kauppoja. Mukaan tarttuikin aika paljon uusia vaatteita, täytyy vaan toivoa että matkalaukun vetoketju menee vielä lähtiessä kiinni :D 


Perjantaina 15.9 Timo näytti meille kaksi uutta ovea jotka saamme kanssa maalata. Hioimme ne ja "luukut" ja laitoimme pakkelit. Siitä siirryimme taloyhtiön toiselle puolelle hiomaan kolme ovea ja sitten taas takaisin hiomaan ne kaksi ovea, jotka olimme aamulla paklanneet. Ruokkiksen jälkeen menimme maalaamaan kaksi vierekkäistä ovea ja niiden vesipostiluukut ja niin työpäivämme olikin taas pulkassa. Iltapäivän hengailimme altaalla aurinkoa ottaen ja myöhemmin päätimme lähteä kävelemään kohti mäkkäriä. Kun kupumme oli ravittu, hipsimme takaisin kotiin päin vaatekauppoja kierrellen. Illalla heitimme vielä pesukoneen pyörimään ja odottelimme, että se kävi jotta pääsimme nukkumaan, sillä huomenna aamulla olisi lähtö Gibraltariin.


16.9 lauantaina lähdimme aamulla eläkeläispariskunnan kanssa Gibraltariin. Meistä kumpikaan ei ollut sielä aikaisemmin käynyt joten odotimme innolla perille pääsyä. Matka sujui hyvin ja pääsimme ehjänä perille. Rajan ylityksen jälkeen kapusimme ylös katselemaan näköalapaikalle apinoita, tie hirvitti kumpaakin sillä se oli kapea ja jyrkkä sekä busseja tuli edestä ja takaa. Apinat pomppivat auton katolle ja laskivat liukumäkeä tuulilasia pitkin. Huomaa, että ne ovat tottuneet ihmisiin, eivät paljoa välittäneet ihmisistä ja kameroiden salamoista. Takaisin päästyämme lähdimme Taxilla ostoskeskus Miramariin. Kävimme syömässä ja kiertelimme kauppoja sekä hämmästelimme ostoskeskuksen kokoa. Sieltä löytyikin kivasti tuliaisia ja itsellekin tarttui muutamat paidat taas mukaan. Kolmen tunnin shoppailun jälkeen otimme taksin ja ajelimme takaisin kotiin. Emme kauaa jaksaneet hengata kotona vaan pistimme kävelykengät jalkaan ja lähdimme kävelemään rantakadulle. Raskaan päivän uuvuttamina kävelimme takaisin sillä sänky rupesin kuulostamaan niin houkuttelevalta. Hammaspesu ja nukkumaan!



17.9 sunnuntaina nukuimme aamulla pitkään. Aamupalan jälkeen pistimme taas kerran kävelykengät jalkaan ja lähdimme rantakadulle kuitenkin eri suuntaan kuin eilen. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen rupesi vatsat olemaan sitä mieltä, että hieman olisi jo nälkä. Suuntasimme pizzalle, otimme puoliksi salamipizzan sekä pari pulloa vettä ja kokista. Ja taas matka jatkui. Viiden tunnin kävelyn/shoppailun jälkeen suuntasimme kotiin lepuuttamaan jalkoja altaalle. Huilasimme altaalla muutaman tunnin ja sen jälkeen lähdimme huoltamolta hakemaan iltapala leivät, sillä lähikauppamme ei ole sunnuntaisin auki. Iltapala suuhun ja suihkun kautta nukkumaan.

-Julia & Sari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viimeiset ovet ja kotiin lähtö

Tästä se alkaa...

Reissun puolivälin kuulumisia